somex10

Blogi

Some x 10: Blogit ja muut julkaisupalvelut


Some x 10 -blogisarja pohjautuu Hootsuiten julkaisuun.

Kuka tahansa voi olla media

Blogi- ja muiden julkaisupalveluiden myötä kaikilla on mahdollisuus toimia median kaltaisesti. Yritysten blogit ovat parhaimmillaan silloin, kun ne sisältävät hyödyllistä, monipuolista ja relevanttia tietoa, ovat viihdyttäviä ja laadukkaita sisällöltään sekä saavat aikaan keskustelua. Blogit ovatkin sisältömarkkinoinnin tyyppiesimerkkejä.

Tunnettuja blogialustoja ovat esimerkiksi WordPress ja Blogger sekä mikroblogipalvelu Tumblr.

Hyödynnä materiaalia muissa kanavissa

Sisältömarkkinointi voi olla hyvinkin tehokasta. Hootsuiten julkaisun mukaan sen avulla on mahdollista sitouttaa asiakkaita, rakentaa brändiä sekä saada liidejä ja kauppaa.

Blogijulkaisuista saat loistavaa sisältöä myös esimerkiksi Facebookiin ja Instagramiin. Räätälöimällä blogien sisältöä muihin kanaviin sopivaan muotoon sinulla on laadukasta sisältöä aina saatavilla.

Blogien avulla tuot yritystoimintaasi ja ajatuksiasi kätevästi esille, ja parhaimmillaan hankit alallasi asiantuntijan aseman.

Blogi

Some x 10: Arviointipalvelut


Some x 10 -blogisarja pohjautuu Hootsuiten julkaisuun.

Asiakaskokemusten ja -palvelun äärellä

Näissä sosiaalisen median yhteisöissä asiakkaat antavat arvioitaan perustuen kokemuksiinsa ja etsivät vertaisarvioita tehdessään tutkimusta ostopäätöksensä tueksi. Arvioita annetaan yrityksistä, brändeistä, tuotteista, palveluista. Arviointipalveluilla on erityisen suuri merkitys ravintola- ja majoitustoiminnassa sekä matkailualalla.

Suomessa suosittuja palveluita ovat esimerkiksi TripAdvisor, Yelp ja Eat.fi. Myös moni verkkosivusto tai -kauppa hyödyntää arvostelumahdollisuutta: Verkkokauppa.com, Booking.com… Katsopa, kuinka esimerkiksi Valio hoitaa asiaskaspalvelua kinkunpaistoon liittyvän reseptin yhteydessä.

Koska arvioinneilla on merkitystä, myös suomalaisten suosima Facebook hyödyntää tähtiin ja kommentteihin perustuvaa arvostelumahdollisuutta palvelussaan. Jo lukuisat yritykset ovat saaneet tähtiä, joita moni potentiaalinen asiakas tutkailee. Facebook on yksi suurimmista arviointipalveluista nykyään.

Yrittäjä, älä aliarvioi arvosteluja

Positiiviset arvioinnit ovat parasta ilmaista markkinointia, mitä yrityksesi voi saada. Olet varmasti itsekin tutkinut muiden arvioita etsiessäsi lounasravintolaa, hostellia ulkomailta tai vaikkapa matkailupalveluita hiihtolomaa varten. Hootsuiten julkaisun mukaan sijaintiin perustuvat arviointipalvelut kasvattavat suosiotaan.

Negatiiviset arvostelut saattavat karkoittaa asiakkaat ennen kuin sinulla on heistä mitään tietoa: tutkimuksen mukaan jopa 94 % kuluttajista karttaa huonot arvostelut saanutta yritystä tai palvelua. On tärkeää, että verkosta löytyy positiivisia palautteita, ja että hoidat negatiivisen palautteen asiallisesti.

Blogi

Some x 10: Linkkien ja sisällön tallennus- ja jakopalvelut


Some x 10 -blogisarja pohjautuu Hootsuiten julkaisuun.

Mielenkiintoisen ja hyödyllisen sisällön leikekirjat

Nämä sosiaalisen median palvelut ovat kuin digitaalisia leikekirjoja tai moodboardeja, joissa jaetaan omaa sisältöä, seurataan muita, etsitään uusia kiinnostavia sisältöjä ja käydään keskusteluja jopa globaalisti. Tällaiset palvelut, kuten Pinterest ja Flipboard, toimivat inspiraation, tiedon ja luovuuden lähteinä. Palveluista etsitään sisältöjä moniin eri tarkoituksiin niin vapaalla kuin töissä ollessa.

Kiinnostavien sisältöjen tallennus ja  kokoaminen on laajentunut viime aikoina muihinkin somekanaviin:

  • Instagramissa voit tallentaa kiinnostavia kuvia ja luoda niistä kokoelmia.
  • Facebookissa voit tallentaa linkkejä palataksesi niihin myöhemmin.

Yrittäjä: hyödynnä Pinterestiä näyteikkunana

Sisällön tallennuspalveluiden avulla pystyt kasvattamaan tietoisuutta, sitouttamaan asiakkaita ja ohjaamaan kävijöitä verkkosivuillesi. Kun laadit sosiaalisen median suunnitelmaa, mieti voisitko tarjota mielenkiintoista sisältöä visuaalisuuteen nojaavassa ja suositussa Pinterestissä. Pinterest sopii monelle eri alalle. Esimerkiksi muoti-, sisustus-, ruoka-, rakennus- ja kauneusalan yritysten kannattaa hyödyntää tätä palvelua.

Luo Pinterest-profiili yrityksellesi ja salli myös se, että verkkosivuilta on mahdollista tehdä lisäyksiä Pinterestiin. Hootsuite muistuttaa julkaisussaan, että verkkosivuston ja blogin kuviin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Kuvien on pitää vastata sivuston sisältöä, sillä ne toimivat ”näyteikkunoina” Pinterestissä.

Kuratoi sisältöä Flipboardissa

Flipboard on sisällön kuratointipalvelu ja se toimii samaan tapaan kuin Pinterest. Flipboardissa sisältö keskittyy kuitenkin artikkelien ja muiden tekstisisältöjen etsimiseen ja jakamiseen. Palvelussa voit laatia oman lehden, johon voit koota kiinnostavasta aihepiiristä kokonaisuuden eri lähteitä hyödyntäen. Flipboardin avulla voit esitellä myös omia tekstejäsi.

Kuratointi on sisällön kokoamista uudeksi sisältökokonaisuudeksi. Wikipedian mukaan onnistuneesti kuratoitu sisältö vastaa kysymyksiin näihin kysymyksiin: miten tätä sisältöä voi käyttää ja mikä tässä sisällössä on tärkeintä.

Hyödynnä Flipboardia oman asiantuntijuutesi kehittämiseen ja jakamiseen. Kokoa tietoa kiinnostaviksi ja uusiksi kokonaisuuksiksi, joista on hyötyä sinun lisäksesi myös muille.